perjantaina 21. marraskuuta 2008
torstaina 20. marraskuuta 2008
LASTEN OIKEUKSIA, AIKUISTEN VELVOLLISUUKSIA...

Tänään vietetään Lapsen oikeuksien päivää. Eräs UNICEF:in entinen pääsihteeri on joskus todennut, että lapsen oikeus on aikuisen velvollisuus. Aika hyvin sanottu.
Lapsen oikeuksien sopimus lyhennettynä:
1. Jokainen alle 18-vuotias on lapsi.
2. Lapsen oikeudet kuuluvat jokaiselle lapselle. Lasta ei saa syrjiä hänen tai hänen vanhempiensa ulkonäön, alkuperän, mielipiteiden tai muiden ominaisuuksien vuoksi.
3. Lasta koskevia päätöksiä tehtäessä on aina ensimmäiseksi otettava huomioon lapsen etu.
4. Valtion on toteutettava Lapsen oikeuksien sopimuksen määräämät oikeudet.
5. Valtion on kunnioitettava vanhempien tai muiden lapsen huoltajien vastuuta, oikeuksia ja velvollisuuksia lapsen kasvatuksessa.
6. Jokaisella lapsella on oikeus elämään. Valtion on taattava mahdollisimman hyvät edellytykset lapsen henkiinjäämiselle ja kehitykselle.
7. Jokainen lapsi on rekisteröitävä heti syntymän jälkeen. Syntyneellä lapsella on oikeus nimeen ja kansalaisuuteen sekä, mikäli mahdollista, oikeus tuntea vanhempansa ja olla heidän hoidettavanaan.
8. Lapsella on oikeus säilyttää henkilöllisyytensä, kansalaisuutensa, nimensä ja sukulaissuhteensa.
9. Lapsella on lähtökohtaisesti oikeus elää vanhempiensa kanssa, jos hänellä on hyvä ja turvallista olla heidän kanssaan. Vanhemmistaan erossa asuvalla lapsella on oikeus tavata ja pitää säännöllisesti yhteyttä kumpaankin vanhempaansa. Tapaaminen voidaan estää, jos se on lapsen edun vastaista.
10. Jos lapsi ja hänen vanhempansa joutuvat eri valtioihin, on valtion velvollisuus käsitellä hakemus perheen jälleenyhdistämiseksi myönteisesti ja viivyttelemättä.
11. Valtioiden on estettävä lasten laittomat kuljetukset maasta.
12. Lapsella on oikeus ilmaista omat mielipiteensä kaikissa itseään koskevissa asioissa ja ne on otettava huomioon lapsen iän ja kehitystason mukaisesti.
13. Lapsella on oikeus ilmaista mielipiteensä, kunhan ne eivät loukkaa muiden oikeuksia. Lapsella on oikeus saada tietoa.
14. Lapsella on oikeus ajatuksen-, omantunnon- ja uskonnonvapauteen. Valtion tulee kunnioittaa vanhempien lapselle antamaa ohjausta tämän oikeuden käyttämisessä.
15. Lapsilla on oikeus järjestäytyä ja toimia yhdistyksissä.
16. Lapsella on oikeus yksityisyyteen, kotirauhaan ja kirjesalaisuuteen. Hänen kunniaansa tai mainettaan ei saa halventaa.
17. Lapsella on oikeus saada tietoa esim. television, radion ja lehtien välityksellä. Valtiolla on velvollisuus rohkaista tiedotusvälineitä tuottamaan lapsen hyvinvointia ja kehitystä tukevaa aineistoa. Lasta tulee suojella hänen hyvinvointinsa kannalta vahingolliselta aineistolta.
18. Vanhemmilla on ensisijainen ja yhteinen vastuu lapsen kasvatuksesta ja kehityksestä lapsen edun mukaisesti. Valtion on tuettava vanhempia lasten kasvatuksessa.
19. Lasta on suojeltava kaikelta väkivallalta, välinpitämättömältä kohtelulta ja hyväksikäytöltä. 20. Lapsella, joka ei voi elää perheensä kanssa, on oikeus saada valtiolta erityistä suojelua ja tukea. Tällöin on kiinnitettävä huomiota lapsen kasvatuksen jatkuvuuteen sekä lapsen etniseen, uskonnolliseen ja kielelliseen taustaan.
21. Lapsi voidaan adoptoida, jos se on lapsen kannalta paras vaihtoehto.
22. Valtion tulee suojella pakolaislapsia ja huolehtia heidän tässä sopimuksessakin lueteltujen oikeuksiensa toteutumisesta.
23. Vammaisen lapsen erityistarpeet tulee huomioida ja hänen tulee saada nauttia täysipainoisesta ja hyvästä elämästä.
24. Lapsella on oikeus elää mahdollisimman terveenä ja saada tarvittaessa hoitoa.
25. Kodin ulkopuolelle sijoitetun lapsen hoito ja sijoituksen perusteet tulee tarkistaa ajoittain.
26. Lapsella on oikeus sosiaaliturvaan.
27. Lapsella on oikeus hänen ruumiillisen, henkisen, hengellisen, moraalisen ja sosiaalisen kehityksensä kannalta riittävään elintasoon.
28. Lapsella on oikeus käydä ilmaiseksi peruskoulua. Valtion on edistettävä toisen asteen koulutusta ja opinto-ohjausta sekä ehkäistävä koulunkäynnin keskeyttämistä.
29. Koulutuksen tulee kehittää lapsen kykyjä, ihmisoikeuksien, lapsen vanhempien sekä oman ja muiden kulttuurien kunnioittamista sekä suvaitsevaisuutta.
30. Vähemmistöryhmään tai alkuperäiskansaan kuuluvalla lapsella on oikeus ryhmänsä kulttuuriin, uskontoon ja kieleen.
31. Lapsella on oikeus lepoon, leikkiin ja vapaa-aikaan sekä taide- ja kulttuurielämään.
32. Lapsella ei saa teettää työtä, joka haittaa hänen opintojaan tai vahingoittaa hänen terveyttään tai kehitystään.
33. Lasta on suojeltava huumeidenkäytöltä.
34. Lasta on suojeltava kaikenlaiselta seksuaaliselta hyväksikäytöltä.
35. Valtioiden on estettävä lapsikauppa.
36. Lasta on suojeltava kaikelta hyväksikäytöltä.
37. Lasta ei saa kiduttaa. Lasta ei saa rankaista julmalla tai halventavalla tavalla. Lapsen vangitsemista on käytettävä vasta viimeisenä keinona ja tällöin lasta on kohdeltava inhimillisesti ja hänen ikänsä huomioiden.
38. Alle 18-vuotiasta ei saa värvätä armeijaan eikä hän saa osallistua sodankäyntiin. Aseellisissa selkkauksissa on suojeltava lapsia.
39. Väärinkäytösten uhriksi joutunutta lasta on autettava toipumaan ja hänen sopeutumistaan yhteiskuntaan on edistettävä.
40. Lakia rikkonutta tai siitä epäiltyä lasta on kohdeltava hänen ihmisarvoaan kunnioittaen ja hänen ikänsä huomioon ottaen.
41. Jos valtion kansallinen lainsäädäntö turvaa lapselle paremmat oikeudet kuin tämä sopimus, sitä on noudatettava.
42. Valtion tulee huolehtia, että kaikki kansalaiset tuntevat lapsen oikeudet.
43. Tämän sopimuksen noudattamista valvoo YK:n lapsen oikeuksien komitea.

44. Valtioilla on velvollisuus raportoida säännöllisesti lapsen oikeuksien toteutumisesta.
45. Erityisjärjestöillä, UNICEF:illa ja muilla YK:n elimillä on oikeus ja velvollisuus arvioida ja edistää sopimuksen täytäntöönpanoa.

Kyseessä on maailman laajin ratifioitu ihmisoikeussopimus, jonka ulkopuolella ovat vain Somalia ja Yhdysvallat. Suomessa em. sopius on ollut voimassa vuodesta 1991 lähtien. Vaikka lasten oikeuksia kunnioitetaan meillä varsin hyvin; meillä on muun muassa maksuton perusopetus, hyvä terveydenhuolto ja sosiaaliturva. Viime aikoina mediassa on kuitenkin tullut jatkuvasti esille, miten monet lapset ja nuoret voivat tällä hetkellä huonosti, ja tämä pahoinvointi on tullut esiin äärimmäisinä tekoina, kuten koulusurmina. Lapsilla tulisi olla oikeus siihen, että heidän ongelmiinsa - pieniinkin, puututaan mahdollisimman varhain.
LUMISTA LAPSEN OIKEUKSIEN PÄIVÄÄ!
maanantaina 17. marraskuuta 2008
TUNNUSTUS!

Leenuliini antoi Satumaalle oheisen hienon tunnustuksen! Kaunis kiitos siitä <3
Säännöt olivat seuraavanlaiset:
1. Tunnustuksen saaneet saavat laittaa kuvan blogeihinsa.
2. Linkitä blogiin jonka pitäjältä sait tunnustuksen.
3. Nimeä seitsemän muuta ja linkitä heidän bloginsa.(määrä vapaa)
4. Jätä viesti heidän blogeihinsa, jotta he tietävät nimeämisestä.
Tämä tunnustus lähtee minulta eteenpäin seuraaville hienoille blogeille :D, olkaa hyvä:
LUKUPAIKKA
TAIGA DOO BELLA BAMBINA
TEKEMISEN RIEMUA
TONTTURAIJA
TOTISEN POJAN SALAISUUS
VIISTOLLA PINNALLA
MUKAVAA PÄIVÄÄ!

Sain ystävältäni seuraavan kauniin viestin, jonka haluan välittää teillekin ja toivottaa sen myötä mukavaa maanantaita!
perjantaina 14. marraskuuta 2008
VIIKONLOPPUA!
Taas on edessä viikonloppu. Kovin on ollut sateista ja harmaata viime päivinä ja ilmeisesti tulevinakin :( No, väriä on luvassa illan Nenäpäivä -ohjelmassa ainakin punaisten nenien muodossa... Muuten viikonlopun vietto sujuu tutulla tavalla - aamulla nukun pidempään kuin arkena (siis ainakin toivottavasti) ja olelen rennosti kotosalla. Kirjoittelen vain, mikäli se sattuu huvittamaan ja luen pelkkää viihdettä. Ei siis lainkaan hassumpaa, vai mitä :) Niin ja täytyyhän tu0ta BB:iakin ainakin sunnuntaina vilkaista, vaikka tällä kertaa äänestyksen tulos tuntuu kyllä aika selvältä jo etukäteen...
P.S. Jukeboksi täydentyy ja soi lähes koko ajan!
keskiviikkona 12. marraskuuta 2008
tiistaina 11. marraskuuta 2008
VALOA PIMEYTEEN
Viime yönä oli taas aikamoinen myrsky, mutta onneksi sähköt eivät kuitenkaan katkenneet. Kun aamulla heräsin ensimmäisen kerran puoli seitsemän aikoihin, oli oudon hämärää - ja tuo hämäryys onkin jatkunut koko päivän - välillä satelee myös vettä. Ulkoilusäässä ei siis ole kehumista. Tuntuu kurjalta, kun koko ajan saa olla sytyttelemässä valoja, jotta näkisi kunnolla. No, tuovathan erilaiset lamput ja kynttilät tunnelmaa. Mutta ehdoton suosikkivaloni on silti aurinko...
Tulipa eilen illalla katsottua telkkarista elokuvakin, tuo kohua herättänyt Riisuttu mies. Elokuva kiinnosti ennen kaikkea siitä syystä, että se on kuvattu lähikulmilla. Parasta antia olivatkin kauniit maisemat - muuten leffa oli kyllä minusta aika "pimeä" :D

maanantaina 10. marraskuuta 2008
MUSIIKKIA MAANANTAIN RATOKSI...

Kuten tavallista viikonloppu vierähti taas varsin nopeasti ja taas on
M A A N A N T AI !! Eilen oli märkää ja harmaata - ihan tyypillinen marraskuun sää siis. Nyt onneksi on mukavan poutainen sää Lisäsin soittolistan, johon keräsin pienen otoksen niistä kappaleista, joiden tahdissa työntekoni" ja muun muassa tämän nettipäiväkirjan kirjoittaminen sujuu reippaasti. Musiikin merkitys mielialan kohottajana korostuu etenkin näin maanantaiaamuisin, jolloin uuteen päivään "käynnistyminen" ja edessä olevaan viikkoon virittyminen on usein työlästä... T0ivottavasti löydät listalta myös omia suosikkejasi!
perjantaina 7. marraskuuta 2008
P - NIIN KUIN POKKARI...

Takana on työntäyteinen tiistai, kiireinen keskiviikko ja touhukas torstai - ja edessä pokkariperjantai. Olen nimittäin päättänyt vietttää tämän päivän pääasiassa LOISTAVIA pokkareita lukien. Välillä kun on hyvä nollata aivot kaikesta teoreettisesta ja tieteellisestä. Nyt siihen on oivallinen tilaisuus, sillä työpöytä on "tyhjä" - ainakin hetken. Tänään voisi kenties olla aikaa elokuvallekin... Saa nähdä, mitä perjantai tuo tullessaan, mutta aion joka tapauksessa ottaa rennosti, mikäli se tällaiselta "jäykkikseltä" onnistuu :D No, eivätköhän "balettitreenit" venytyksineen auta asiaa...
Talvikin kolkuttelee jo ovella, sillä öisin on pakkasta ja tiet ovat aamuisin liukkaita. Nähtäväksi jää, milloin tänne Aurajoen rannalle saadaan lunta...
MUKAVAA PERJANTAITA!
maanantaina 3. marraskuuta 2008
MAANANTAI EI MITTÄÄ...

Sää on tällä hetkellä mitä mainioin, mutta meikäläisen olo on kyllä jotain ihan muuta: päätä särkee ja kroppaa kolottaa... Kai tämä nyt sitten jonkinlaista flunssaa on, vaikka nenä ei vuoda. eikä kuumettakaan ole :( Pöydälle on kerääntynyt aika korkea pinoa arvointia odottavia esseitä. mutta nyt tuntuu siltä, että niihin ei jaksa kunnolla paneutua. Kenties huomenna työntekokin taas maittaisi - toivottavasti! Nyt ajattelin ottaa pienet torkut; sen verran väsyttää jälleen lyhyiksi jääneiden yöunienkin takia.... zzzzzzz...
lauantaina 1. marraskuuta 2008
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)