torstaina 14. toukokuuta 2009

AURINKOINEN AAMU, ILOINEN MIELI...


Minulla on samanaikaisesti sekä tyhjä että tyytyväinen olo. Eilen sain viimein valmiiksi erään isohkon kirjoitusprojektin, joka täytti päiväni etenkin parin viime viikon aikana lähes täysin. Nyt tuntuu todella oudolta katsoa "tyhjää" työpöytää. No, parin päivän päästä tilanne on varmasti taas ennallaan; kasa kirjoja ja pino papereota odottamassa toimenpiteitä.

Tämän viikon ajattelin kuitenkin ihan vain levätä ja nauttia kevään etenemisestä. Uskomatonta, että toukokuu on jo puolivälissä. Lukeminen harrastusmielessä on sekin ollut tällä viikolla varsin vähäistä, mutta nyt on taas aikaa viihdekirjallisuudellekin:D

Ai niin, pitäisi hieman sisustaa parvekettakin, niin siellä olisi sitten mukavampaa istuskella ja ihmetellä:)

keskiviikkona 13. toukokuuta 2009

HYVÄÄ YÖTÄ JA HUOMISTA...

Good Night Myspace Comments

tiistaina 5. toukokuuta 2009

AURINKOISTA KIRJAN JA RUUSUN PÄIVÄÄ!

maanantaina 4. toukokuuta 2009

UUSI VIIKKO KÄYNTIIN TAAS



sunnuntaina 3. toukokuuta 2009

ZZZZZ...